Tahkon henki

Tahkon henki

Pekka Kauranen kertoo oman kokemuksensa Tahkon hengestä – kun tulee autetuksi ja auttaa toisia matkan varrella.

Tahko MTB:stä on vuosien varrella tullut osa perheemme kesää. Sain itse kipinän tavoitteellisempaan kestävyysliikuntaan juuri Tahkolta. Ensimmäiset  60 km kisat tuli ajeltua ilman sen kummempia treenaamisia ja ihan olemattomilla harjoituskilometreillä. Sen jälkeen perusreitti on numerolapun kanssa tullut kierrettyä kymmenkunta kertaa 60 km ja 120 km matkoilla, tavoitteiden siirryttyä enemmän polkujuoksun ja triathlonin suuntaan.

Kesän 2019 kisakalenteri oli sellainen, että siihen kohtaa sopi hyvin lyhyt kovatehoinen treeni ja Tahkon 25 km kisa tuntui myös kokeilemisen arvoiselta! Junnuthan dominoi pikamatkaa, mutta ehkä nelikymppinenkin voisi pistää nuoremmille kampoihin, ajattelin.

Kannustajia matkan varrella.

Starttia odotellessa oli erikoinen fiilis, kohta vedettäisiin kovaa ja kisa olisi reilussa tunnissa ohi. Mutta sitähän tänne tultiin hakemaankin, kovatehoista harjoitusta. Paukusta ampaistiin liikkeelle ja ympärilläni oli aivan uskomattoman kovaa ajavia neljätoistavuotiaita. Vitsit ne meni kovaa, mutta 30 vuotta enemmän kokemusta riitti kuitenkin hyvin pysymään menossa mukana.

Hyvin sujunut alku ja korkea sijoitus kariutui kuitenkin rengasrikkoon, kun noin kolmannes oli ajettu. Pikamatkallehan ei tarvita huoltovälineitä, eihän?  Kisa sijoituksista vaihtui kävelyksi, mutta sen jälkeen sain todistaa Tahkon henkeä, joka tekee tästä tapahtumasta aivan erityisen.

Kuvituskuva.

Olin jo hyvän matkaa kävellyt Pehkun tietä pitkin, tavoiteenani oikaista takaisin hotellille, kun vastaan tullut auto pysähtyi ja kuski kysyi, että ”oliko ongelmia?”. Kertomukseni jälkeen hän vain tuumasi, jotta ”kyllähän nyt yks rengas tässä laitetaan, että pääset jatkamaan”. Niin löytyi sisuri lainaan ja olinkin pian taas polulla. Kaikki kiire ja kisaaminen oli mennyttä ja nyt vain nautittaisiin Tahkon maastoista.

Pian eteen tulikin 25km:n junnu-kuski, niin ikään renkaanvaihtopuuhissa, ja nyt olikin sopiva hetki pistää hyvä kiertämään ja auttaa kaveria. Tosi moni kanssapyöräilijä tarjosi apuaan, työkaluja tai rengasta ja pienessä vesisateessa saimmekin laina sisurilla kaverin taas polun päälle. Se oli taas sitä Tahkon henkeä.

Tahkon poluista on nauttimassa kisaviikonlopun aikana noin 2500 pyöräilijää ja vaikka kisaa tehdään tosissaan, niin ei vakavissaan. Kaveria jeesataan ja pidetään hauskaa!

Lopulta noin 2.5h retkeilyn, kerrankin ajan kanssa nautittujen Rahasmäen huollon vohvelien ja vesikuurojen jälkeen rapanaama pääsi maaliin.

Pekka Kauranen ja rapanaama.

Vaikkei lopputulos ollut suunniteltu, hauskaahan tuolla polulla on silti aina!

Kirjoittanut Pekka Kauranen